Pääoma 1 - perusoikeudet 0?
- > Tieto- ja viestintätekniikka
- Päivitetty 10.2.2012
Ei voi kun taas ihmetellä miten saatanan tyhmiä suomalaiset poliitikot ovat. Viimemmäksi tyhmyyden autuutta ehti evankelioimaan Tuulikki Ukkola Uudessa Suomessa. Pitäisihän sen nyt olla jo pikkuisen tyhmemmällekin olla itsestään selvää ettei perustuslaillisia oikeuksia - perusoikeuksia - voida rajoittaa taloudellisten oikeuksia turvaamiseksi. Omaisuuden suoja on ehdottoman toissijainen oikeus yksityisyyden suojaan nähden. En usko hetkeäkään uutisjuttuihin joiden mukaan Nokia ei olisi painostanut Oikeusministeriötä tai kansanedustajia "Lex Nokiana" tunnetun lain voimaansaattamiseksi. Jotenkin tämä tuo mieleen vajaa vuosi sitten käydyn sodan lapsipornolaista, joka oli itseasiassa täsmälleen samalla tavalla perverssi ja aivan yhtä laadutonta lainsäädäntöä. Lakiesitys on saanut niin asiantuntijoilta kuin kansaltakin yksimielisen tuomion, mutta se etenee yhä. Tulee mieleen hokema Suomen vähäisestä korruptiosta ja alkaa pohtimaan kuinka paljon perustuslakivaliokunnan jäsenet ja muut avainkansanedustajat ja -ministerit saivat vaalirahoitusta jonkin sopivan bulvaanin kautta Nokialta tämän urkintalain voimaan saattamisen turvaamista vastaan? Kaikki järkiperäiset perusteet on jo esitetty eikä mikään ole muuttunut, joten nyt mennään uppiniskaisuudella ja uskolla. Jos Sinun järkesi on vielä kotona voit vilkaista vaikkapa seuraavia:
Tero Kankaanperä



