Evankeliumi Biffin mukaan
- > Elokuvat ja kirjat
- > Kirja-arviot
- Päivitetty 10.2.2012
Christopher Moore
LAMB - The Gospel According to Biff, Christ's Childhood Pal
Enkeli nimeltä Raziel saa tehtävän: hänen on tultava maahan, herätettävä Biff kuolleista ja valvottava tämän kirjoitustyötä. Biffin kirjallinen tuote ei ole mitään vähäisempää kuin viides evankeliumi. Ja Biff - annetulta nimeltään Levi - on siis Jeesus Nasaretilaisen lapsuuden kaveri. Biffin evankeliumi tuokin esille puolia "vapahtajastamme", joita ei kanonisoidusta Raamatusta löydy. 
Lambiä ei valitettavasti ole suomennettu, mutta se olisi ehdottomasti paikallaan! Vaikka kirja ei ainakaan kristillisen kasvatuksen saaneen ateistin mielestä ole edes rienaava, olen varma, että siitä saataisiin kuitenkin aikaan Ecce homon -kaltainen kulttuuriskandaali. Moore ehdottaakin kirjansa esipuheessa ja jälkikirjoituksessa, että lukija voisi varata käsille yhden Raamattua tuntevan ystävänsä faktojen ja lainausten tarkastamista varten ja jos tällaista ystävää ei sattuisi olemaan, odottamaan kärsivällisesti - sellainen kuulemma ennen pitkää löytää ovelle. Näitä tilanteita varten Moore kehottaa varaamaan pinon ylimääräisiä Lambeja vastalahjaksi vieraille... 
Lamb on pokkarinakin melkoisen paksu teos, mutta sen lukeminen rannalla on sitäkin hauskempaa, hupi ei lopu liian aikaisin kesken.
Tero Kankaanperä



